Särkyneitä sirpaleita....

Otsikko kertoo hyvin paljon mielen tilaani tällähetkellä. Tosin miksi ei itketä tai tee mieli huutaa? Herää kysymys miksi? enkö ole jo tarpeeksi menettänytkään elämässä..onko ollut aika vain unohtaa...Nyt kaikki ihmettelevät näitä kysymyksiä ja tekstiä mutta mitä tehdä kun se perhe kuva hajoaakin. Tai että kuvittelit sen olevan unelmaa mutta sitten se tuhoutuu yhden pienen virheen takia..tosin ei minun virheeni. Ainakin tiedän nyt että minulla on tärkeä tehtävä elämässä saada lapseni mahasta syyskuussa ja olla onnellinen äiti.Mikä sen parempaa tehtävää ja parempaa asiaa kun äidin ja lapsen rakkaus <3 se on niin pohjatonta. Itselläni on aivan ihana äiti jota rakastan todella paljon. En tiedä miten olisin selvinnyt ilman äitiäni kaikesta.Tahtoisin olla lapselleni aina se jolle se voisi puhua asioista ja olla maailman paras äiti! Tosissaan minusta on kai tulossa nyt yksinhuoltaja..tunnen tällähetkellä epäonnituneena äitinä kun en voi antaa lapselleni sitä perhe onnea mitä itse kaipasin lapsena (äitini ja isäni erosi aika pian koulun alottamisen jälkeen ala-asteella) Mutta ei se taroita ettenkö minä olisi hyvä äiti! tiedän että pystyn siihen.Nyt kuitenkii näissä tunnelmissa nukkumaan ja mietitään huomenna lisää miten voisin asioita korjata tai sopia niin että lapsella olisi yhä isä...tulevaisuutta ei voi koskaan tietää mutta minä pärjään kyllä. hyvää yötä ja huomenna taas lisää..