Ajattelin kertoa hieman itsestäni 10 turhaa löpinää elämästäni:
Ensimmäinen- poikaystäväni
Olen siin ollut nyt poikaystäväni kanssa melkein 4 vuotta. Matkaan on tullut rakkausryppyjä ja olemme eronneet ja välillä taas yhdessä. Kokeilleet uusia suhteita mutta toisen syliin on ollut silti aina päädytty.Ollaan oltu kihloissa ja välillä puhuneet naimisiin menosta ja välillä taas saanut heitellä tavaroita ja muutettu erilleen. Olin siis 16 vuotias kun tapasimme eräässä puistossa missä vietettiin minun 17-vuotis syntymäpäiviäni. Heti ensimmäinen lause oli kun näin tämän miehen alun oli " Tuo on ihan kusipää jätkä! kuitenkii särkee vaan sydämmiä et minä en ainakaan ikinä rakastu tuohon" näin ajattelin siis ja mitä tapahtuikaan..5 minuuttia myöhemmin olin tämän saman ihmisen kaulassa kiinni ja pussailemassa.
Toinen-Musiikki
Mitä tekisinkään ilman musiikkia! Musiikki on ollut minulle yksi terapianmuoto elämässä.Halusin soittaa kitaraa joskus 15 vuotiaana mutta ajatus jäi rahan puutteen takia vähemmälle eli koti soitoksi mistä et tullut sitten yhtään mitään...Lisäksi koskaan ollut varaa ostaa oikeata kitaraa..joten harjoittelin kaverin kitaralla. Myöhemmin tämä on minua harmittanut suuresti sillä pidän kovasti laulamisesta niin olisi joskus jossain voinut vaikka esiintyäkkin. En tiedä oliko teillä pienenä haaveena olla jossain bändissä tai esiintyä lavoilla. Minulla se oli yksi unelmista. Laulanta on jäänyt karaokeisiin baareissa. Mutta onneksi musiikki on siis olemasa että voimme sitä kuunnella..monet piisit saavat minut itkemään ja jotenkiin sanoituksetkin kolahtaa sydämmeen!
Kolmas-Ammatti
Valmistuin siis 2010 keväällä Leipuri-kondiiktooriksi. Olen tästä asiasta erittäin ylpeä sillä vaikka elämäni ei ollut helpoa niin pääsin koulun läpi kunnialla:) Leipuri-kondiktoori siis on perehtynyt tekemään erikoiskakkuja häihin ja juhliin, Erikoisia konditoria tuotteita kuten suussa sulava budabest-leivos. Lisäksi osaan tehdä kaikenlaisia leipomotuotteita.Suosittelen että jos laiskuus iskee niin menkään tilaamaan kakut tuolta ammattiopiston elintarvike alalta.Sieltä saa ihan parilla kympillä haluamanne kakun opiskelijoiden tekemänä.
Neljäs-Hemmottelu
Ja kaikkihan rakastavat hemmottelua! niin myös minäkin. Kaikenmaailman purnukoita sitä kaapistaan omistaakaan. Kasvonaamiot ovat joka viikkoinen toimen pide! Ja mikä sen parempaa kun suussa sulava suklaa <3 jalkakylvyt tai sitten ihan ihan kylpylä hemmottelu! aah..Meillä tässä lähellä on valmistunut juuri sopivasti kylpylä jota voisi mennä jokuviikonloppu kokeilmaan. Siellä on erikois saunoja ja altaita. Ehkä ensi viikonloppu olisi tälläinen hemmottelu viikonloppu näin muuton keskelle käydä hieman hemmottelemassa itseään. Unohtamatta tietenkään shoppailu reissuja!;) "Kuka meitä naisia hemmottelisi jos emme itse itseämme!" näin sanoi eräs hyvä ystäväni kerran minulle
Viides-Raskaus
Tällähetkellä tämä raskaus on kolmas raskauteni. 17 vuotiaana tein abortin sillä elämän tilanne oli niin mutkikas ettei pientä lasta olisi voinut kertakaikkiaan pitää. Tämä tuntui silloin hyvin murskautuneelta mutta ainoalta oikealta ratkaisulta. sitä piti kuunella sydäntä ja järkeä samaan aikaan.Olisimme halunneet pitää lapsen ja lapsen isä siis oli tämä minun nykyinen poikaystäväni, mutta elämä ei antanut meille mahdollisuutta siihen että olisimme olleet hyvät vanhemmat. Viime kesänä kun olin 20 vuotias saimme kuulla että odotan monen vuoden jälkeen taas lasta.Odotimme tätä pienokaista ja nyt kun koulut olisi käyty ja elämä oli niin valmiina ottamaan pienokaisen vastaan niin tämä pienokainen sitten kuoli viime syyskuussa kohtuuni. Kutsun häntä enkeli vauvaksi. Meni kuukausi tapahtuneesta niin odotan jälleen lasta. Vielä silloin etsin itseäni äitinä kun odotin enkeli vauvaani mutta nyt olen niin valmistautunut äidiksi kun olla ja voi. Joskus pitää mennä vaikeiden asioitten kautta ennenkun saa ja löytää paikkansa elämässä.
Kuudes-Ystävät
Ystäviäni on hyvin monelaisia. Osa on lapsuudestani asti tuntenut ja leikkiny samalla hiekkalaatikolla ja koulussa ollut. Osa on sitten tarttunut matkan varrelta ja hyvinkin värikkäitä persoonia. Jotkut tukevat enemmän ja kyselevät kuulumisia..joillakin on jo niinsanotusti
"oma elämä"ettei aikaa tunnu enään jäävän niin paljon kun ennen.Ystävilläni on ollut hyvin vahva merkitys elämässäni. Olin lapsena hyvin paljon itsekseni mutta kun näitä ystäviä on sitten ajan kuluessa tullut niin on huomannu kuinka äiti emona olen ollut ja puolustanut kaikkia henkeen ja vereen ja välillä saanutkii siitä aika paljon paskaa
niskaani.
Seitsemäs- Eläimet
Eläimillä on ollut hyvin vahva merkitys elämämässäni. Nyksyin omistan yhden sekarotusen koiran nimeltä Bella. Olen aina ollut hyvin eläinrakas ihminen ja aina kun vastaan on tullut kissa tai koira ni aina pitää jäädä silittämään sitä. Minulla on ollut 2 koiraa Bellan lisäksi. Molemmat ovat kuolleet vanhuuttaan ja kaipaan niitä jokapäivä.Lisäksi lapsuudessani meillä oli pari kilpikonnaakin. Mutta äitini taisi antaa ne pois vuosia sitten. Haaveilin pienenä myös eläinlääkärinä olemisesta mutta se taitaa nyt jäädä vain lapsuuden haaveeksi.
Kahdeksas- Pin-up & Rockabilly
Juuh elikkä siis olen hyvin kiinnostunut näistä tyylistä. Niikun varmaan olette huomanneet. Välillä kuuntelen nyky rockabilly piisejä paljonkin.Horrorpops on yksi niistä. En tiedä mikä tuossa tyylissä niin viehättää mutta jotenkii se vaan kolahtaa.Jenki autot ja 50-luvun mekot <3
Yhdeksäs- Tatuoinnit
Olen siis 16 vuotiaasta asti suunnitellut tatuointeja. Itselläni ei vielä ole niitä yhtään iholla.Olen odottanut hetkeä jolloin tuo tapahtuisi. Vielä pitäisi päättää niistä tuhansista kuvista mitä haluaisi laittaa omaan ihoon. Myös oma tatuointi kone on ollut haaveena mutta niitäkään ei ole vielä ostettu. Hieman laiskuuta ehkä mutta minusta ehkä niitten suunnittelu ja piirtäminen on kivempaa kun itse tatuoinnin tekeminen ihmisen ihoon. Se on niin vaikeaa kun täytyy tietää miten paljon ja kovaa mustetta tulee ihoon ettei se mene vain pieleen.
Kymmenes- Matkustelu
Minun täytyy myöntää etten ole käynyt ulkomailla muuta kun virossa. Tarkoitus olisi nyt kesän aikana matkustaa kavereitten kanssa tuholman risteilylle ja tulevaisuuden haaveena olisi matkustaa johonkin lämpimään <3 En ole vielä koskaan käynyt lapissakaan ja sekin matka olisi ihana tehdä. Mutta onneksi meille on tulossa nyt lapsi syyskuun 4.päivä on laskettuaika niin ehkä vielä hänet viedään kirtelemään maailmaa. Omat kaverit ja ystävät ovat kyllä käyneet eripuolia maailmaa ja välillä ihan hävettää kun he kysyvät että olenko minä käynyt missä? mutta vielä tässä on elämä aikaa..onneksi.