Halusin kertoa hieman itsestäni lisää ....
Kaikkitietävät että aloin kirjoittamaan tätä blogia ( joka on ensimmäinen blogi jota olen koskaan kirjoittanut) kun enkeli lapseni kuoli. En ole oikein puhunut itsestäni ja elämästäni sen ihmeemmin tänne.Haluaisin kertoa hieman enemmän itsestäni teille koska olen enimmäkseen kamppaillut enkelilapsen menetämisestä ja puhunut uudesta raskaus ajastani, tulevasta pojastani jonka olisi tarkoitus syntyä pian...3viikon päästä olisi siis laskettuaika. Olen siis 21-vuotias ehkä tuleva yksinhuoltajaäiti. Perheeni muuttivat 6 vuotta sitten toiselle paikkakunnalla ja itse lähdin itsenäistymään 16 vuotiaana jääden lapsuuden maisemiin.Rakastuin T nimiseen poikaan jonka kanssa odotamme nyt yhteistä lasta..kuitenkaan elämä ei anna kaikkien unelmien toteutua kerralla. Opiskelin leipurikondiittoriksi ja kävin töissä sekä opiskelin vähän aikaan merkonomin tutkintoa jonka jätin kesken enkeli lapsen kuoltua. Harrastin ennen tanssia ja kipailin aikoinaan kilpailuissa mutta raha ja urheilu jäivät vähemmälle uuden elämän myöntä.. Lopusi laitan hieman lisää tietoja itsestäni tälläisen kyselyn avulla.
KYMMENEN ASIAA JOITA VIHAAT YLI KAIKEN:
1. Kaksinaamaisuutta
2. veriruokia
3. Valehtelua
4. hylätyksi tunnetta
5. ihmisiä jotka ajttelevat vain itseään
6. rahapulaa
7. voimattomuuden tunnetta
8. likaisuutta
9. surua
10.negatiivisia asioita
YHDEKSÄN ASIAA JOTKA OVAT OMINAISIA SINULLE/LUONTEELLESI:
1. Positiivisuus (yritän aina ajatella jotain posittivista)
2. humorintaju
3. perfektionisti tietyissa asioissa
4. itsepäinen
5. päättämättömyys.. ( en osaa pättää ikinä mitä tilaan esim. ravintolassa)
6. Suunnitelmallinen ( suunnittelen kaikkea mitä milloinkin teen ja miten teen ja muuttelen niitä tilanteen mukaan)
7. rehellisyys
8. auttavaisuus
9. kuuntelevaisuus
KAHDEKSAN TAPAA VALLOITTAA SINUT JA SYDÄMESI:
1. rehellisyys
2. läheisyys
3. avoimuus
4. huumorintaju
5. on oma itsensä
6. ajattelevaisuus
7. posittivisuus
8. ei ole pinnallinen
SEITSEMÄN ASIAA JOITA TOIVOT TÄLLÄ HETKELLÄ:
1. Onnellisuutta
2. Rakkautta
3. Pienokaisen jo syliin
4. rahatilanne paremmaksi
5. nähdä rakkaita ihmisiä
6. löytää yhteinen asunto missä on hyvä olla
7.saada kaikki ongelmat ja negatiiviset ajatukset pois
KUUSI ASIAA MITÄ TEET ENSIMMÄISENÄ KUN HERÄÄT:
1. Kahvinkeitto
2. Suihku
3. Aamupalansyönti
4. koirankäyttö
5. laittautuminen
6. koneella oleminen
NELJÄ ASIAA JOISTA OLET RIIPPUVAINEN:
1. tunne että kelpaan
2. Rakkaat ihmiset
3. itseni hemmottelu esim.kasvohoito
4. musiikki
KAKSI ASIAA MITÄ PELKÄÄT ENITEN:
1. Läheisten ihmisten menettämistä
2. hylätyksi tunnetta
Oikein ihanaa illan jatkoa kaikille!