Viime kerrasta onkin mennyt pitkä aika, tosissaan tasan 3kksitten menetin pienen tähdenlentoni. En tiedä mistä aloittaisi koko 3kk on ollu tuskaista itkua, murhetta ja toivoa täynä. Sairaalassa ollessani en muista kun sen että halusin sen nopeasti olevan ohi. Poikaystäväni oli vierelläni niin kauan ennen kun minut vietiin kaavittavaksi, se oli ehkä surullisin hetkeni sairaalassa muuten en itkenytkään siellä ollessani. Siinä matkan aikana purskahdin kyllä itkun sillä tiesin sen olevan viimeinen hetki kun pikkuinen oli osa minua, minun mahassani. Tunsin vihaa ja katkeruutta siitä että minun pikkuiseni riistettiin minusta väkisin pois? halusin vain äkkiä kotiin lepäämään ja pääsinkin heti samana päivänä pois. Olo oli kuin rekan alle olis jääny, niin runnittu ja kipeä ja murheinen. Mie itkin ja itkin..ne unettomat yöt ja raskauskudoksen tulehtumiset ja uusi kaavinta, sairaala reissut, kaikki se tuska sai miut niin uuvuksiin.Miulla ei oikeastaan ole sen jälkeen mitään muisti kuvaa miten mie olen vieläkin tässä? tuntuukun olisi zombina ollut koko 3kk. Välillä sitä miettii että onko kaikki tapahtunut tosiaan minulle? Muistan kuinka kädet halusivat koskettaa , pitää jotain pientä sylissään...Musiikki on ollut minulle valtava voimalähde sekä läheiset ihmiset <3 Lyhyt katsaus tässä kerron nyt koko 3kk tapahtumat mitä kaikkea on ollut. Kyllä siinä viini maistui enemmän ja vähemmän..Sitä tiesi ettei koskaan voisi tuntea sitä onnea enään uudestaan, se onni oli mennyt..mikään ei voisi tuoda sitä enään takaisin että sinusta olisi tullut elävän lapsen äiti. Eräs runo auttoi minua hyvin paljon jaksamaan eteenpäin ja lohdutti se oli tälläinen:
.....................................................................................................................
" Kauneimmilla lapsilla on siivet valmiina.
Heidän ei kuulukaan astella päällä maan.
Älä ole pahoillasi,vaikka enkelin syliisi saitkin,
sen kauneudesta ei muu maailma pääse nauttimaan.
Mutta sinä sait, sait etuoikeuden enkeliä katsella,
rakkaudella saatella"
...............................................................................................................
Vieläkään ei ole tietoa onko elämänhalua enään jäljellä, mutta tässä 3 kk sitä on oppinu itsestään paljon asioita. Myös se että joskus kova odottaminen ja murheen keskellä tapahtuu myös hyvääkin. Olen siis saanut uudenvuoden toivomukseni ja odotan taas lasta! olen siis raskaana uudestaan. Raskauviikoilla 8+3 . Laitan tässä tänne jossain vaiheessa rakkaan enkelini muistotilaisuudesta sekä miten elämä tästä eteenpäin. Jotain positiivista tässä on se että olen saanut uudenmahdollisuuden. Enkelin äitinä tiedän miten vaikeaa on enään uskoa mihinkään hyvään. Enkelin kummi sanoi kerran että nyt tälle tulevalle pienokaiselle voi myöhemmin kertoa että hänellä on suojelusenkeli mikä auttaa ja suojelee häntä <3 Ja niin aijonkin kertoa:) Joskus täytyy elämässä sitten mennä vaikeamman kautta että saa sen mistä on unelmoinut.
Enkelini 2011-2011 <3 (vk11)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti