Kävin tänään päivällä viemässä kynttilän enkeli vauvan hautaan. Ajattelin siinä mennessäni ja kynttilän laskiessani että niin minusta olisi pitänyt saada lapseni syliin envikuun lopussa 26 päivä. Hieman siinä kyynelehdin koska kyllähän tuo harmittaa ja vetää mielen matalaksi. Eniten pelkään tuota päivää millon on tuo kyseinen päivä ja entäs äitien päivä? miten sitä nyt voisi viettää kun en saanutkaan lastani syliin..olenhan minä silti äiti? vai kuinka? 
Samalla laskin isomummolleni kynttilän sekä kuolleelle kaverillleni. Lopuksi kävin sitten hieman kirppis kierroksella mutta aikaa ei ollut paljon katsoa kun se meni kiinni..jotenka en löytänyt sitten mitään mutta halusinkin hieman omaa aikaa. Kotiin tullessa sitten kävin vielä koiramme Bellan kanssa lenkillä, sain hieman omia ajatuksia purettua. Nykyään joutuu pitää kaiken sisällään kun mies ei oikein ymmärrä kuunnella ja äiti asuu kauempana eikä tunnu olevan ketään kelle voisi puhua!


Tässä on eräs kaija koon kappale jota rakastan kuunnella, jotenkiin menneisyys tässä piisissä sanoissa kulkee ja tuntuu kun tämä olisi luotu juuri minulle siinä voitte kuunnella tätä:http://www.youtube.com/watch?v=k_S_5oTItSc&feature=related
piisin nimi siis on Hanat aukeaa!


Tässä kerenny miettiä vaikka mitä koko päivän aikana.Mietin että pitäisi mennä juttelemaan jos pääsisi vaikka työharjoitteluun johonkin kauneus tai meikki myymälään, tai vaikka ihan parturikampaamoon. Olen vuosia halunnut tehdä jotain vastaavaa työtä ja nyt olisi tässä vielä pari kuukautta aikaa tehdäkkin jotakin ennen äitiyslomaa. mutta huomenna lisää nyt nukkumatti kutsuu! see ya!